Huippuduunarista nuorisorikolliseksi

Täs sen taas näkee. Mä innostun jostain täysillä ni se kans tarkottaa sitä et teen sitä täysillä. Tosin nyt kyl yllätyin et tää kirjottelu oli semmonen aihealue mist jaksan innostuu ku nykyään tuntuu etten jaksa innostuu muusta ku kuosaamisesta ja makaamisesta.

No anyway, halusin kirjotella sen takii et avaisin tota mun blogin otsikkoo vähä enemmän. Aikasemmist teksteist on voinu tulla semmonen fiilis et lokeroisin jotenki kaikki narkkarit rikollisiks ku leimaan itteniki semmoseks mikä taas ei pidä ollenkaa paikkaansa. Mä oon periaatteessa kunnon kansalainen mut periaatteessa ihan vitun säälittävä rosvo. Mä en satuta ketään jos ei oo oikeesti pakko enkä pölli yksityisilt henkilöilt mitään. Mut varastan kaupasta, kusetan ihan surutta sossua ja kelaa et saan mahollisimman hyvät massit ja kieroilen tietyissä tilanteissa kaiken mahollisen hyödyn ittelleni. Mä tiedän et toi kaikki on ihan vitun säälittävää touhuu mut teen sitä silti, sillä mä pystyn pitää ruokaa kaapissa ja elää ees jotenki siedettävää elämää.

Niijoo ja tekeehän huslaaminenki must rikollisen. Mä myyn budii eteenpäin sillon ku siihen on mahollisuus ja siitä oon valmis kantaa seurauksetki jos joku päivä tilanne sitä vaatii. Mut mitään muuta en myy, mun oma psyyke ei kestäis kokoajan sitä epätietoo et myynkö jotain ihan hirveetä paskaa ja voiks jollain lähtee mun takii henki. Tosta ominaisuudesta oon ittessäni ylpee ja oikeestaan se on täs julkasus varmaan ainoo asia mist voi olla ylpee.

Mut joo, niinku vissii jossain kohtaa sanoinki ni mua ei oo tuomittu mistää. Mä en oo väkivaltanen muuta ku jos pimahdan ihan tosissaan ja se ei oo hauskaa kateltavaa. Pari kertaa on ollu ihan liian lähellä enkä haluu et mun psyyke romahtaa enää ikinä niin alas. Toisel kerral en ollu edes ottanu muuta ku bissee ja normaalisti yleensä sit tipahdan tai alan vaa konttailee pitkin katuja jos oon liian kännissä. Mut ei tol kertaa. Olin mun parhaan frendin kans baarissa vetää jotain perus maanantaikännejä ja meno oli vitun loistava. Puhuttii paskaa hyväs henges ja kaadettii tuoppei alas minkä ehittii. Oltiin juotu ihan kiitettävästi jo kämpil ja olin sit jostain vitun hämärästä syystä ottanu puukon messiin. En tiiä miks, vaikka muuten onki kirkas mieli viel himasta ni tossa kohtaa on filmi katkennu ekan kerran.

Sit ku lähettii baarista ni mä pimahdin. Vetäsin frendiä niin pahasti turpaan et silt meni tärykalvo (sori!) ja aloin aukoo sille päätäni ihan vitun provosoivasti. No frendi totta kai vetäs takas niin ku asiaan kuuluu mut sen jälkeen se vitun show vast alko. Mä otin sen vitun puukon käteen ja ilmotin et oon valmis tappaa sen äijän siihen paikkaan. SIIS VITTU MUN PARHAAN KAVERIN! Poke totta kai tuli heti kattoo et mikä tilanne mut olin ollu niin pihalla et olin tuijottanu sitä pokee hullunkiilto silmissä ja todennu kylmänviileesti et metriki lähemmäs ni se on sun viimenen liikkees. Ja kuulema näyttäny samalta ku joku psykopaatti ja varmaan oikeesti käynykki päälle. Poke onneks hiffas et nyt ei jätkäl oo tosiaankaa kaikki hyvin ja ku oon melkeen aina ihan helvetin ystävällinen ja kohtelias kaikille enkä haluu mitään pahaa kenellekään ni se ei tullu yhtään lähemmäs. Vittu kiitos sille pokelle et ei yrittäny leikkii sankaria vaan soitti kytät paikalle. Ehin ehkä minuutin sen jälkeen aukoo frendille päätä ja sit näkyki jo poliisiautojen valot. Mä kerkesin hetkeks kääntää päätäni ja frendi teki jotain mist oon ikuisesti kiitollinen. Se vetäs mua niin kovaa tauluun et mä kaaduin maahan, otti puukon vittuun ja juoksi pois ennen ku poliisit tuli paikalle. Se teko pelasti mut aika monelta syytteeltä. Putkaanhan tommosel käytöksel pääsee ja se oli siin mielentilassa mulle ainoo oikee paikka.

Aamul heräsin putkasta hirveeseen darraan ja filmi poikki. Kaks tuntia olin hereillä ennen ku pääsin kuulusteluihin ja sinä aikana ehin käymään kaikki maholliset skenaariot läpi siitä mitä on tapahtunu. Vittu sitä helpotuksen tunnetta ku pääset kuulusteluihin ja setä sininen kertoo et me ei valitettavasti voida syyttää sua mistään ku sulta ei löytyny teräasetta eikä kukaan nostanu syytettä, käydään pari asiaa läpi ni voit lähtee. Se oli niitä hetkiä ku olin samaan aikaan ihan vitun paskana ja samaan aikaan ihan vitun onnellinen. Virkavallan vastustamisestaki ois saanu jo syytteen kirjotettuu mut olin ollu niin psykoottisen olonen et ne kenttäpoliisit oli kattonu et en todellakaan oo enää mitenkää kykenevä ymmärtää tän maailman menoo ja siks ei halunnu nostaa sitäkään syytettä. Enkä ollukkaa, en oo ikinä ennen löytäny ittestäni noin agressiivista puolta. Se oli psyykkisesti tosi raskasta aikaa muutenki, voi olla et ei oo vaa enää pää kestäny.

Frendin kans ollaa hyvis väleis ja tost voi heittää jo paskaa läppääki. Ainoo mikä mua vituttaa ja ahistaa joka helvetin päivä on se tärykalvo minkä onnistuin silt tuhoomaan, en tiiä tuleeks se ikinä parantuu entisellee. Sitä itteensä ei vois vähempää enää kiinnostaa ja asenne on et tehty mikä tehty, onneks selvittii noin vähällä. Mut kyl se mua ahistaa, mä en haluu olla se mitä sinä iltana olin. En enää ikinä. Mut tos nähtiin taas, vittu siin on jätkäl sydän paikallaan. Aamul ku pääsin pudust se tuli mun ovelle pyytää anteeks. Vittu mikä äijä, vittu et oon onnellinen et oon tutustunu siihen.

Tos pari viikkoo sit kävi jotain mitä en ois ikinä uskonu todeks enkä usko vieläkää. Frendipariskunta jonka kans oon ollu vaihtelevasti mut tosi vähän ikinä tekemisissä otti meitsin jutulle. Ihmiset, jotka ei oikeesti ees tunne mua kunnol tuli sanoo mulle et nyt vittu jätkä ryhdistäydy, sä et voi jatkaa noin. Sun on rauhotuttava mut sun ei tarvii pystyy siihen yksin. Me jeesataan sua, me tuetaan sua ja me annetaan sulle mahollisuus päästä jaloilleen. Mä en oo tehny mitään minkä takii ansaitsisin tämmösii ihmisii ympärilleni. Ekaa kertaa vitun pitkään aikaan mä itkin. En tietenkää sillee et sitä huomais, ei must oo semmosee. Mut mun päässä jylläs ja jyllää vieläki ihan vitullinen tunnemyrsky. Tyypit oli valmiita lupaa mulle tyyliin kuun taivaalta kuhan lopetan noi kovemmat. ”Ostetaa sulle niin paljon dullaa ja safkaa ku ikinä tarviit, saat asuu meil aina ku tuntuu silt ja meille voi aina tulla puhuu”. Siis mitä vittua?! Tommosen setin jälkeen mä meinasin romahtaa ihan totaalisesti ku funtsin sitä mimmonen palvelus mulle on just tehty. Ei ne lupaukset pilvestä tai safkasta tai yöpaikasta mua kiinnostanu vaan se, et tajusin oikeesti et tääl on ihmisii jotka ei vaan haluu must kaikkee hyötyy irti vaan on valmiita jeesaa mua niin paljon ku mahollista. Ei saatana. Pelkästään noilla sanoilla ne sai mut tajuumaa niin paljon enemmän ku pitkään aikaan. Noi sanat ja se aito välittäminen, veljeys. Tää on ainoo syy miks täl hetkel haluun lopettaa ton jatkuvan sekoilun ja radottamisen vaik tänää onki ahistanu ihan vitusti ja mieli tekis vaikka ja mitä. Mä oon antanu mun perheelle lupauksen ja lupauksist vittu pidetään kiinni. Ne tulee viel huomaamaan et mä olin sen luottamuksen arvonen, siit en päästä irti. Ja mä toivon et noi mun duunikuviot alkaa rullaa siihen tahtiin et saan taas massii taskuun ja pääsen antaa takaspäin. Sillon ku mul menee hyvin ni mun perheelki menee hyvin. Ja jos duunikuviot kusee ni sit vaik huslataan sen edest et pääsen järkkää jotain ihan vitun siistii ja samal jeesaa taloudellisesti näit ihmisii. Ne on sen ansainnu pelkästään olemalla olemassa.

Nääki jutut on toisaalt opettanu mut tuntee vähä omii rajojani ja rajottaa radottamista. Mut mistään näist en oo ylpee, en mitenkään. Haluun tälläki tekstillä vaan näyttää sen et kuka vaan meistä voi seota hetkenä minä hyvänsä ja jokainen vastaantulija on oman tiensä kulkija. Kukaan ei ikinä uskois kadulla vastaan kävellessä et mitä kaikkee oon tehny ja nähny. Ja samaan hengenvetoon on pakko todeta, et vaik monen silmissä ollaan tunteetonta ja alhasta jengii ni meiski on niitä joil oikeest on se sydän ihan pelkkää kultaa. Mä oon sen ite todistanu.

 

Jos tätä joskus joku sattuu lukee ni muistakaa et me ollaan kaikki ihmisiä, meil on kaikil omat ongelmamme ja jopa sun läheiselläs voi olla just nyt ihan vitun paha olla. Jos sä näät et joku oirehtii ni tee asialle jotain. Mut älä tuomitse ketään sen tekojen tai ongelmien perusteella koska joku päivä se oot sinä joka on tajunnu tehneensä väärin ja anelevansa vaan anteeksantoa. Kohtele mua niin kuin toivoisit mun kohtelevan sua samassa tilanteessa ja jos et pysty kohtaamaan mua edes ihmisenä ni painu vittuun mun elämästä.

Ilman mun frendei ei muakaa olis. Mä olisin ollu mullan alla jo pitkää. Mitä vittua mä tekisin ilman niit muutamaa tosifrendii, jotka oikeesti pitää huolta viimeseen hengenvetoon asti? Vitut ne mitää frendei oo, ne on mun perhettä. Narkkarirakkaus on karuu mut samal vitun kaunista, sitä ei tajuu ennen ku sen kokee. Pitäkää jengi oikeesti kii semmosist ihmisistä, niit on harvassa. Varsinki näis piireis oikeesti luotettavan tyypin löytäminen on melkein mahotonta.

 

Vittu tää menee herkistelyks mut oikeesti vittu kiitos sille joka on lähettäny nää ihmiset mun elämään. Välil on vitun vaikeet mut te pidätte mut pystys. Kiitos.

Tää biisi on sulle bro, anteeks ja kiitti et oot olemas <3

 

Yllätin ittenikin ku tajusin, et voisin kirjottaa jotai lisää. Edellisest postauksesta on vissiin joku kymmenen tuntia mut silti aattelin et voisin jotain taas avautuu.

Nukuin viime yönä max pari tuntia. Ei oo mitenkää fressi olo ja duuniiki pitäs tehä. Onneks koko päivä himast käsin ni voin maata sohvalla rööki huulessa munasilteen ja puhuu vaan puhelimee. Ei kyl tosin huvittais nyt sekää, en jaksais yhtää jonku turhantärkeen pukumiehen jorinoita mut pakko painaa. Kävin lääkärissäki mut nukuin sieltäki pommiin ku ei vaan kiinnostanu nostaa persettä sillon ku kello soi. Heräsin 9.02 siihen ku psyk. sairaanhoitaja soitti et pitäs olla tääl jo, no onneks asun niin lähellä et olin 9.08 jo paikalla eikä menny se aika hukkaan. Tai no oli se aika turhaa, yritin pyytää jotai jeesaamaan tota unettomuutta ja kasvavaa masennusta mut sain täl kertaa reseptin ketipinoreihin. Tiiän jo nyt et ne ei sovi mulle ollenkaan mut pakko se on pari päivää ’kokeilla’ ku ei voi sanoo et on tullu niitäki pariin otteeseen syötyy frendin purkista. Oon itseasiassa lääkinny itteeni aika paljon ja kokeillu kaikennäkösii eri lääkkeitä nimenomaa ahistuksen ja unettomuuden hoitoon mut viel ei oo löytyny mitää hyvää. Ainoo mikä on pienil annostuksil antanu helpotusta on joku vitun Lyrica ja sitä en tuu saamaan enkä kyl välttämät haluis päivittäin rupee käyttääkään. Et vaik must ehkä saaki semmosen kuvan et haluun vaan mahd vahvoi ja viihteellisii nappei ni nääh, joku mahollisimman mieto mut toimiva lääke ois just bueno. Viihdekäyttöön saan nappini kyl sitte muualta, niitten saamiseen en kuluta lääkärien resursseja.

Mul on tosiaan diagnooseissa täl hetkel vaikee masennus, unettomuus, työuupumus, ahdistuneisuushäiriö ja vissiin kakssuuntanen (vois tarkistaa omakannasta, en oikeesti oo varma). Sit tietty diagnosoimatta on toi päihteily ja parempi niin. Mä sain noi diagnoosit vajaa vuos sitte ku poltin itteni ihan loppuun duunissa. Painoin niin hulluja työviikkoja et jos joku narauttas mun entisen työnantajan liitolle ni sitä työpaikkaa ei enää olis. Jos normityöaika on sen öbaut 40h/vko ni mä tein aina vähintää tuplat, välillä melkeen triplatki. Ei semmost vitun noidankehää kestä kenenkää pää, pahimmillaan saatoin olla 06.30-03.00 töissä ja aamulla takas. Se työ oli muutenki psyykkeelle niin vitun sairasta kamaa ku sen otti niin henkilökohtasesti ettei mitään järkee. Joka päivä teki mieli hakata päätä seinään, kiroilla ja huutaa vaa et mikä vittu tätä yhteiskuntaa vaivaa. Mä kysyin monesti itteltäni et miks mä teen tätä enkä saanu vastausta, mul oli vaan fiilis et mun on pakko. Siin kohtaa ku luulet olevas jotenki korvaamaton ja tajuut viel päälle senki et oot ainoo joka sen duunin hoitaa kunnolla ni juokse vittuun ja äkkiä. Varsinki jos kyse on psyykkisesti vitun rankasta alasta. Mä oon helvetin nuori mut silti kerkesin hommaa ittelleni niin vitusti ylimäärästä koulutusta ja noin et loppupeleis mun oli oikeesti pakko olla kokoajan töissä ku olin ainoo jolla riitti pätevyys niin pitkälle. Teeppä samaan aikaan kolmen ihmisen duunit tommoses työympäristössä, vittu mitä paskaa. Parhaimmillaan 5 eri kännykkää taskussa ja jokaiseen pitää vastata heti ku ne soi ja ajat viel autoo samalla, en tajuu miten vitussa joku jaksaa tommost paskaa viikkoo tai edes päivää pidempään. Mä tein sitä 2 vuotta ja vaik se oli samalla mun elämän opettavaisinta aikaa ni mä tein samalla itelleni vittumaisinta karhunpalvelusta mitä voi ihminen työelämässä itelleen tehä.

Yks päivä mä sitte kävelin kesken työpäivän silmäpussit kainalossa ja ääni väpättäen työterveyshuoltoon ja sanoin et tää ei vaan vittu voi enää jatkuu näin. Mä olin niin rikki ja paskana et mä pääsin samantein lääkärin jälkeen työpsykologille ja sain välittömästi saikkulapun ja unilääkkeet kouraan. Työpsyka sano vaan sen käynnin jälkeen jotain tähän suuntaan;

Hei oikeesti, älä tää tätä ittelles. Sul on jätkä elämää vaik kuinka edessä mut sä oot käyttäny siit viimeset viis vuotta eläen työlles ja opiskeluilles ja vieraantunu jo omist läheisistäki. Nuku vaik viikko putkeen jos pystyt, syö hyvin ja käy moikkaa mutsias. Nyt ois hyvä aika alottaa elämään.

Vitun viisaita sanoja mut helpommin sanottu ku tehty. Makasin kuukauden himassa, broidi 16v katto mun perään et on ees jotain safkaa kaapissa. Kävin työpsykalla ja ramppasin lääkärissä mut muuta en oikeen saanu aikaseks. Makaa, blaadaa, makaa, blaadaa, syö näkkäri, blaadaa… Ei vaan huvittanu, ei vittu mikään. Laskut jäi maksamatta ja kämppä näytti kokoajan enemmän silt stereotyyppisen syrjäytyneen ja päihdeongelmaisen jätkän luukulta. Nukut, syöt, blaadaat ja röökaat sil samal sohvalla päiväst toiseen. Pizzalaatikot kertyy lattialle ja kärpäsillä on hyvät oltavat joka kolossa, hyi vittu mitä aikoja. Mut se oli mun arkee ihan liian kauan ja näin jälkeenpäin oon tyytyväinen et jossain kohtaa sanoin broidilleki et tää ei oikeesti oo enää mitään kaunist nähtävää ni käydää mieluummin tos lähihuoltsikal kahvil. Sitä jätkää oon suojellu viimeseen asti tält kaikelt paskalt eikä sekään tiedä läheskään kaikkee vaik luotanki siihen ihan täysillä. Mut sillon ku sitä oikeesti tipahtaa pohjalle ni ei sitä silti haluu vetää siihen ketään mukaansa. En päästäny mutsii enää kämpille vaan kävin siel sit aina ku jaksoin ja hyvä niin.

Mut joo. Oon työnarkkari ja seki on aika rankka tie kulkee. Nyt ku oon pari viikkoo ollu nois uusis hommis ni oon taas ihan loppu. Tekis mieli vetää joka päivä pää vitun sekasin, kroppa käy ihan ylikierroksilla kokoajan ja nukuttuu ei saa. Toivon tosiaan et osaisin vetää täl kertaa sen rajan vähän aikasemmin mut saa nähä. Ei mun nytkää ois mikää pakko tehä näin paljoo duunii mut se tulee vaa selkärangast ja MÄ EN VITTU VOI SILLE MITÄÄN! Se mua vituttaa kaikkein eniten ku jokaikinen sairaanhoitaja ja lääkäri toitottaa sitä et ”teet vaa vähemmän duunia etkä stressaa noin paljoo”. Mä yritän, mä yritän ihan vitusti. Joka päivä mietin et ei mun oo pakko antaa ittestäni kaikkii mehuja vaan et mun tulos ois huippuluokkaa. Mut se ei vaan ikinä onnistu. Nytki mun virallinen työaika on ma-pe 8-16 eli kolmivuorotyönki pitäs olla mennyttä elämää mut vittu ei. Millon mä tajuun hoitavani keskellä yötä paperihommia tai visioimasta jotain ihan uusia ja huikeita tapoja kehittää firmaa. Siin kohtaa ku ei pysty kontrolloimaan sitä et kuin paljon tekee duunia ni siit on hauskuus kaukana. Mä en osaa olla stressaamatta ja jos suoriudun omasta mielestä huonosti ni sit ahistaa, masentaa ja vituttaa. Onneks en oo enää alalla mis sun duuni ois jeesaa ja pitää huolta ihmisistä koska sen duunin kans mul lähtee ihan lapasesta. Mä haluun vaan auttaa mut mun auttamishalu menee riippuvuuden puolelle. Mä teen kaikkeni et mun asiakkail on hyvä olla ja ne pärjää taas seuraavaan käyntiin. Mä tiedän mitä on elää mielenterveys- ja päihdeongelmien kanssa ja sen takia tost duunist tais tullaki sit ’vähän’ liian henkilökohtanen missio mulle. Jos palaisin siihen maailmaan ni oisin koht ite suljetulla selittämässä kuinka mun pitää jeesaa kaikkii kenel on ongelmii ku kukaan muu ei sitä tee.

Tuli aika pitkä avautuminen ja silti oisin voinu jatkaa tota lässyttämistä vaik kuin kauan mut jätän seuraavaan kertaan. Näköjään mua ei ahista tänään ihan niin paljoo ku eilen ku toi vitun kylväminen jäi vähän vähemmälle. Mistään muusta ei mussa huomaa et ahistaaks mua ku siitä, et kuin paljon kiroilen. Ja no röökii tulee poltettuu ehkä enemmän.

Jatkan duunia ja lähen koht metsästää hatsia jostain, ei vittu jaksa olla selvinpäin. Se on mun mittapuulla niin pieni paha et suon sen huvin ittelleni kyl aina jos silt tuntuu. Sitä en edes yritä lopettaa, kaiken muun narkkaamisen kyllä. Katotaan millon tulee lisää settiä vai tuleeko, never know.

 

Mä en ikinä perusta mitää vitun blogia. Ei kiinnosta, ei oo mun juttu.

Jepjep, siin se taas nähään. Ei oo ensimmäinen itelle tehty lupaus minkä meitsi rikkoo. Eikä muuten viimenenkää täl luonteella. Tää blogi oli oikeesti pelkkä päähänpisto mut nyt tää tuntuu hyvält ajatukselta. Voi olla, et oon huomenna jo ihan eri mieltä. Tää viikko on ollu jotain niin hirveetä paskaa et johonki on vaa pakko purkaa. Joku vois tietty aatella et onneks on aamust lääkäri ja sairaanhoitaja ja pääsee juttelee niitten kans. Mut vitut. Tän tekstin lukemisellaki must oppii enemmän asioita mitä ne kaks tietää. Salailu on ollu aika iso osa mun elämää jo jonku aikaa ku eihä meitsi voi jäädä kii. Mut itteeni mä en voi enää kusettaa ja siks tää kirjottaminen onki ihan vitun rentouttavaa.

Mä oon tosiaan 20 vuotias jätkä ja asun semi-isos kaupungissa jossain päin suomee. Uskokaa tai älkää mut mul on sote-alan ammattitutkinto blogin aiheista huolimatta mut täl hetkel oon kyl ihan toisen alan hommissa, ei vaan pää kestäny. Tein päiväst toiseen duunii samankaltasten ihmisten kans ku mä mut en pystyny auttaa. En edes vaik tiiän täst aihealueest aika kiitettävästi ja osaan jeesaa melkee missä vaa. Mut ku ei ollu aikaa ees kuunnella, tahti kiihty joka päivä ku ei oo resursseja. Puoltoist vuotta sitä paskaa ajo mut ihan vitun pohjalle ja nyt täält yritetään nousta. Välil paremmal ja välil huonommal menestyksel. Tähä väliin ois varmaa iha hyvä kertoo et minkä kaikkien herkkujen kans sitä on tullu sekoiltuu. Hatsi, piri, opiaatit, bentsot, essot, hirvee liuta aakkosii, snaasei, viinaa ja sit tietty kaikki tutkaripaskat mitä on tullu luultuu jokski ihan muuks… Kai tos oli öbaut kaikki. Välil ties mitä sekasin, välil eriksee. Hengis kuitenki ollaa viel toistaseks vaik aina sillon tällön ollaa käyty aika lähel viimest hönkäsyy. Rekisteriikää ei oo vaik syytä ois ties miten monen sekoilun takii, aina mäkää en oo ollu se penaalin reiluin kynä. Osaan olla vitun mulkku ja itsekäs jos haluun ja tehä myös semmosii asioit mist ei kukaa voi olla ylpee. Mut tän tien oon valinnu ja sen mukaan pitää välil elää.

Tää viikonloppu oli taas aika rankka. Itseasias mul on vielki skidit hengitysvaikeuden ja verenpaineet ja pulssi ihan vitusti koholla. Tuli taas ostettuu pussi minkä sisältö oliki jotai ihan muuta. Riskipelii joka kerta, nytki oisin halunnu vaa vähä piristystä väsymyksee ja homma selvä. Mut vitut, taas mun nyssykkä oli raiskattu jollai iha jätkyttävällä paskalla. Niinno kai se jotain kertoo jos perjantain vedin ja olot on vielki ihan paskat. Tai jos eilisen oloihi pitäs verrata ni oon ku uudesti syntyny. Vittu et ollaa vajaita, maksetaa ittemme kipeeks tommosesti huvista. No myyjä tietää myyneensä meille paskaa, siit pidetään kyl huolta. Jos se must on kii ni tääl ei kukaa myy tommost myrkkyy, vaik ollaanki sitä kuuluisaa yhteiskunnan pohjamutaa ni kyl meistki suurin osa haluu nähä viel huomisen. Vituttaa ja samal ahistaa tommone touhu.

Vedettii tosiaa parin frendin kans alkoo hatsii ja ’pirii’. Se piri oli viel hei pinkkii, totta vitus piti kokeilla et onks siit mihinkää. No ei kyl ollu. Ei ollu vikkelä olo, ei tanssijalkaa vipattanu tai saanu muutenkaa oikee mitää hyvii kiksei. Ja vedin sitä nollatoleil kuitenki keilan ku ei se futannu. No aamul ties ottaneensa, kukaa meist ei oo vielkää saanu syötyy kunnol vaik on koht maanantai. Kädet sheikkaa, pumppu huutaa et tappakaa ja vainot on iha kiitettävät. Pää on taas pehmee ku mätä persikka ja huome pitäs vittu jaksaa duunii ja sille lääkärilleki pitäs saada taas esitettyy et kärsii vaa masennuksest ja unettomuudest. Joo kyl mä niistki kärsin mut tää olo ei kyl oo sitä. Tää olo on ihan omaa tyhmyyttä.

Perjantai oli muutenki aika rankka. Alkuillast näin pitkäst aikaa yht lapsuudenkaverii jonka kaa ollaa pyöritty varsinki kevääl iha vitusti. Loistava tyyppi ja harmiton kaveri mut narkkaa kans aika paljo. Eikä siin kuha pitää itestää huolta. Mut se vitun kusipäärunkkarivitunapinasaatana on alkanu rännittää pirii. Viimenen virhe, ei vittu! Jätkäl oli suonet nii huonos kunnos ja reflat jo niin pahat et se joutu huutaa mut jeesaa niitten tööttien kans. Loppupeleis mä jouduin lataa sen setin sen kämmenselkään ku muut suonet oli nii huonos kunnos. Ja nyt ku joku juntti siel huutaa tietokoneelleen (vittu se ei kuuntele sua) et miten sä osaat ton jos et ite rännitä ni mul on edellee se ammatti tähän, valitettavasti. Nyt oon jo pitkää kironnu et miks hommasin sen, mun työstä tuli saikun jälkeen mun vapaa-aika. Mut anyway, saatii kamat poitsun suonii jylläämää. Sen jälkee selvis et se oli vika värkki ja seuraavat vedot menee sit jollai vanhal. EI VITTU EI NÄIN! Ei muuta ku aamuu asti odotteluu ja apteekkii hakee pojalle värkkejä. Ja taas mennää. Voin vaa kuvitella mitä noi apteekkarit funtsii, joskus käyny vitusti työvaatteis hoitaa työasioit ja nyt silmät lautasin hakee frendeille värkkei. Toisaalta aatelkoo mitä vaa, fuck it.

Oli perjantais muutaki. Frendin 16v systeri iha kuutamolla ku lumiukko, essot maistunut enempi vähempi viime aikoin. Ihan vitun mahtavaa ku tiiät et voit yrittää auttaa mut jos se ei huoli apua ni oot kädetön. Sairas maailma, ahistaa. Onneks tietää ees sen, et se muija tulee kyl puhuu jos sil on jotai mis voin ees vähä jeesaa tai edes kuunnella. Ja mulle se on rehellinen, onneks. Kuha frendien kans pystytää luottaa toisiimme ni mul on viel toivoo. Siin kohtaa jos sitäkää ei oo ni ei oo kyl mitää syytä yrittääkkää. Ei jeesata eikä päästä kuiville, kummastkaa ei tuu yksin mitää. Okei no nyt meni aika synkäks mut sitä tää blogi kyl tulee varmaa aika pitkälle olee.

 

Huomen lääkäri ja psykiatrinen sairaanhoitaja, katotaa tuleeks siitkää taas mitää. Saispa jotai mikä jeesais toho ahistuksee, noist nykysist oo mihinkää eikä oo varaa ostaa hatsii lääkkeeks ennen ku saan sossust massii. Saatan viel joskus kirjottaa tai olla kirjottamatta, en tiiä..